torstai 16. heinäkuuta 2015

Nätit vaijerirannekorut


Kesälomareissulla kävin Tuulia designin myymälässä Kauhavalla. Tykkään kyseisestä kaupasta, sillä Tuulia designillä on myynnissä kivoja valmiita tarvikepakkauksia, joissa on (ainakin lähes) kaikki tarvittava jonkunlaisen käsityön tekemiseen. Itselläni on useampi keskeneräinen työ, mutta yhden työn olen saanut valmiiksi, nimittäin vaijerirannekorun. KIEPPI niminen rannekoru on tehty kieppivaijeriin johon on lisätty puuhelmiä, metallivälihelmiä, sekä sydänamuletti. Korussa on 3 kerrosta, mikä on mielestäni juuri sopivasti. Rannekoru oli todella helppo ja hauska tehdä. Tekniikka oli itselleni täysin uusi. Korun tekeminen sujui muuten oikeastaan ongelmitta, mutta lopussa mokasin vähän siinä, että leikkasin vaijerin liian lyhyeksi ja päätä oli sen takia vaikea päätellä. Mutta onneksi koru ei kuitenkaan sen takia pilalle mennyt! Tykkään korusta todella paljon ja hintaa tarvikepakkauksella oli 4,90 e. Pakkauksia voi ostaa myymälästä, verkkokaupasta ja yritys on usein myös monilla kädentaitomessuilla mukana.


Innostuin korusta niin paljon, että halusin tehdä niitä lisää. Mietin, että käyttäisin samaa tekniikkaa, mutta tekisin korusta kuitenkin hieman erinäköisen. Kävin ostamassa puuttuvia tarvikkeita ja lisäsin kieppivaijeriin pitkään laatikossa pyörineitä pieniä puuhelmiä sekä hopeisia välihelmiä. Amuletiksi laitoin hopeisen avaimen sekä made with love sydämen. Tästäkin korusta tuli todella kaunis. Koruja on niin kiva tehdä, että ehkä niitä voisi tehdä ystäville lahjaksikin. :)

3 kommenttia:

  1. Liityin lukijaksi ^-^ Ihania koruja!
    http://classyschoolgirl.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Ihana toi missä on noita pienempiä helmiä :)

    http://more-than-we.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. vautsi, hienosti ite tehty noi käsikorut.. :)

    janikakyostila.blogspot.fi

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)