maanantai 7. huhtikuuta 2014

Terveisiä Tampere kuplii:sta ja sarjakuva vinkkejä

Tampere kuplii on joka vuosi Tampereella järjestettävä sarjakuvatapahtuma, jossa on paljon monenlaista ohjelmaa sarjakuviin liittyen sekä tietysti paljon sarjakuvien ja oheistuotteiden myyntiä. Itse kävin tapahtumassa ekaa kertaa ja olin siellä vain muutaman tunnin ajan, jolloin näin asiat mitä itseäni eniten kiinnosti: Sammakon triplajulkkarit, Pertti Jarlan haastattelu sekä singleeraus sekä tietenkin myyntipöytien kiertely.

Sammakon triplajulkkareissa haastateltavina oli Anni Nykänen (Mummo), Milla Paloniemi (mm. Kiroileva siili) sekä Pauli Hirtolahti (Kakka-Ukko!). Pidän paljon Milla Paloniemen tuotannosta sekä Annin Mummo sarjakuvista, joten oli hienoa nähdä sarjakuvien tekijät ja kuulla sarjakuvista enemmän. Tytöt oli myös ystävällisiä ja antoivat omistuskirjoitukset sekä piirokset. :)


Fingerporin tekijää Pertti Jarlaa oli katsomassa ihan mukavasti ihmisiä, ja oli kiva myös kuulla enemmän kyseisestä sarjakuvasta ja minkälaista julkisuutta sarjakuva on tuonut. Haastattelussa näytettiin myös muutamia sarjakuvia, esim. sarjakuva, jota ei voitu julkaista helsingin sanomissa. Haastattelun jälkeen Jarla jakoi omistuskirjoituksia ja kuvia, ja omistuskirjoitusta sai hetken jonottaakin. Faneja fingerporilla on varmasti paljon!

Tapahtumassa oli myös paljon myyntipöytiä ja mukaan tarttui muutamia sarjakuva-albumeita, kuten Veera ja minä (Milla Paloniemi) sekä Kas, kissa (Ninni Aalto, Tuuli Hypén). Oheistuotteita tarttui pari postikorttia sekä rintanappeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)