tiistai 8. tammikuuta 2013

Kissat

Olen aina ollut kissaihminen ja aina perheessämme on ollut kissa tai useampi. Tällä hetkellä perheessämme kissoja on 2: Arska (harmaa poika) ja Iines (valkoinen tyttö, kutsutaan myös Iinaksi). Arska tuli perheeseemme ystäväni kautta vuonna -07. Olin halunnut harmaata kissaa ja kun kaverini kertoi harmaita pentuja olevan tarjolla, päätimme ottaa yhden. Muutaman vuoden Arska oli ainoa kissamme, kunnes kesällä -10 veljeni otti Iineksen. Iines asui aluksi siis veljeni luona, mutta koska pieni vuokrayksiö ei sopinut aktiiviselle kissalle, sai Arska lopulta itselleen kaverin. Kyllähän Arskalla ja Iineksellä meni hetki sopeutua toisiinsa, mutta lopulta kissoista tuli ystävät.

Lokakuussa -12 muutin pois vanhempieni luota ja osa kavereistani kysyikin, otanko kissat mukaani. En ottanut, sillä kissamme ovat tottuneet isoon taloon ja pihaan jossa saa olla vapaana. Siellä niillä on hyvä olla, ja näen kuitenkin silti kissoja usein. :)

Kuvissa Arska ja Iines tammikuussa -12 sekä Arska itsenäisyyspäivänä -11.


 
Tässä samassa kirjotuksessa ajattelin myös vähän mainostaa kissojen suojelua. Joku aika sitten huomasin jossakin mainoslehdessä ilmotuksen missä KKY - Kissojen katastrofi yhdistys etsii ensikoteja kissoille. Ensikoti tarkoittaa siis väliaikaista paikkaa löytökissalle, joka etsii uutta kotia. Pulaa tälläisistä ensikodeista on, sillä kodittomia kissoja löydetään paljon. Mikäli kissojen auttaminen kiinnostaa, kannattaa katsoa ainakin KKY:n ja KISU:n nettisivut, kummatkin löytyvät myös facebookista (KKY, KISU). Auttamistapoja on monia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)