lauantai 7. kesäkuuta 2025

Tunnelmia Jyväskylän Hyvinvointi- ja Kädentaitomessuilta 2025

Jyväskylän Hyvinvointi- ja Kädentaitomessuja vietettiin tutussa paikassa Paviljongissa 5.4.2025 – 6.4.2025. Yleensä todella monia isoja messuja järjestetään syksyisin, joten on kiva, että ainakin pienempiä messuja järjestetään pitkin kevättä ympäri Suomen. Näillä messuilla käymisestä on muodostunut meille mieheni kanssa melkeinpä perinne. Messut on sopivan kokoiset ja näytteilleasettajia on niin hyvinvointi- kuin kädentaitopuolella niin monenlaisia, että yleensä messuilta löytyy myös asioita, jotka kiinnostaa miestänikin. Tapanamme on kiertää ensin hyvinvointipuoli yhdessä ja sen jälkeen kädentaitopuoli erillämme. Itselläni kun tuppaa kädentaitopuolella menemään enemmän aikaa sellaisissa asioissa, mitkä miestäni ei niin kiinnosta. Jyväskylän messuissa on myös se kiva, että sinne on helppo saapua autolla ja parkkitilaa riittää.

Tänäkin vuonna messuilla oli paljon tuttuja ja sitten uusiakin näytteilleasettajia. Itseäni kiinnosti eniten kaikki uutuustuotteet, uudet näytteilleasettajat ja materiaalit käsitöihin. Toki monet valmiitkin käsityöt on kivoja, mutta joidenkin tuotteiden kohdalla alkoi tuntumaan että tarjontaa on vähän liikaakin.

Alla vielä hieman messujen tunnelmia kuvien muodossa! :)


Hyvinvointipuolella Eppu ja Rekku koirat jakoivat ajatuksiaan mm. mielenterveydestä.
Mielestäni on hyvä, että myös mielenterveysasiat ovat tulleet näkyvämmiksi.



Kehozenin värikkyys ja pirteys herätti huomioni.


Pikkuriikkiset toi mukanaan niin kivoja puutuotteita kuin asennekynttilöitäkin.



Acat&licat on tuttu näky nimenomaan Jyväskylän Kädentaitomessuilla. 
Osastolta löytyy aina vaikka mitä kivoja tuomisia kissoille!


MosaiikkiMyymälällä oli vaikka mitä kivoja ideoita mosaiikkitöihin. Tekisi melkein mieli itsekin kokeilla!


Wilhelmiina & Mustakissa Designin söpöjä kissatuotteita.


Taito Keski-Suomen osastolla huomioni kiinnittyi mihinkäs muuhun kuin suloisiin kissoihin!



Kirjat ovat hyvin olennainen osa käsityömessuja. Erilaisia kädentaitoihin liittyviä kirjoja on julkaistu vuosittain paljon ja kirjoista saa paljon inspiraatiota ja oppia moniin eri tekniikoihin.



Messuilla oli myös hyvin erilaisia kankaita, joista omasta mielestäni hienoimmat Ihka Clothingilla.


Messujen lopuksi kävimme vielä messuilla järjestettävässä tilkkutyönäyttelyssä, jossa oli toinen toistaan upeampia tilkkutöitä. Miten joillakin piisaa taito ja kärsivällisyys näihin?

Kiitos Mediapro Messuille taas kivoista messuista!