"Makaan sängylläni. Sänky on ollut aina turvapaikkani, mihin on hyvä mennä. Olen niin totaalisen loppu. En jaksa enää. Olen pari päivää ravannut vessassa jatkuvasti ja vatsassa vääntää kuin tiskirättiä. Sattuu. Kauanko tätä tarvitsee vielä kestää?"
Tuolta itsestäni tuntui joku aika sitten. Kun mietin vaikka viittä viimeistä vuotta, olen ollut yllättävänkin terve, lukuunottamatta jokavuotista flunssaa. Vatsatautia en edes muista, koska olisin viimeksi ollut tätä tapausta ennen. Tauti oli jotain niin järkyttävää. Yhtä vessassa käymistä kokoajan kovien vatsakipujen kera. Tähän kun lisätään päälle vielä epätoivo ja hätä, että mikä tässä nyt on kyseessä, kun ei ole koskaan ollut näin pahoja vatsaoireita, että onko nyt kyseessä ihan ns. perus vatsatauti vai onko nyt jokin isompikin hätä? Selviääkö ihan kotikonstein vai tuleeko sairaalareissu? Kolmannen päivän kohdalla soitin jo ensiapuun ja neljäntenä päivänä kävin lääkärissä, jonka jälkeen paraneminen pian alkoikin. Todennäköisesti kärsin noroviruksesta, jota oli tuolloin paljon liikkeellä. Itselläni oli kyllä käsitys, mitä tuo kyseinen virus tarkoittaa, mutten osannut käsittää, että se voisi olla myös hyvinkin raju. Sairastaessani ja sen jälkeen olen käynyt mielessäni niin paljon asioita läpi, että ajattelin kirjoittaa ihan blogijuttua ajatuksistani.
Tauteja ei pidä vähätellä: Vatsatauti on varmasti monien mielestä ihan perusjuttu, joka kaikille tulee joskus ja kyllä siitä selviää. "Ai oot vatsataudissa, no voi voi, kyllä se siitä". Siis varmasti vatsatautejakin on todella monenlaisia ja toisista pääsee helpomalla kuin toisista. Mutta joskus tilanne voi olla todella paha ja huolestuttava, jolloin tuo kyllä se siitä ajatusmalli ei välttämättä niin lämmitä.
Arvostus läheisiä ja muita ystävällisiä ihmisä kohtaan: Itse olen todella onnekas, etten asu yksin ja mieheni oli terveenä. Sain ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja kyydin sairaalaan, sekä tietysti tukea. Lisäksi yksi nainen, jota en kunnolla edes tunne, sanoi, että jos tarvitset jotain, niin hän voi käydä kaupassa. Avun tarjoaminen on jotain sellasta mitä arvostan niin paljon! Toivoisin, että ihmiset auttaisivat toisiaan juurikin esim. tällaisissa tilanteissa.
Ystävällinen vastaaja ensiavussa: Maanantai-tiistai välisenä yönä soitin ensiapuun, koska aloin olla niin huolissani rajuista vatsaoireistani. Hoitaja kertoi perusvinkit, mitä vatsataudin aikana kannattaa tehdä, mutta mitä tärkeintä, antoi tiistaiksi ajan infektiopolille iltapäiväksi. Arvostan, että hoitaja oli ystävällinen, rauhallinen ja ymmärsi antaa ihan lääkäriajan.
Suomen ensiapujen huono tilanne: Maanantai-tiistai yö meni kuitenkin huonosti ja aamukin oli yhtä tuskaa. Soitin muutamaa tuntia ennen sovittua aikaa ensiapuun. Ajatuksenani oli, että olisiko mitenkään mahdollista päästä sairaalaan vaikka odottamaan sovittua aikaa, jos joku osaisi vaikka siksi aikaa jo antaa jotain helpottavaa lääkettä. Vastauksena sain, että ei kannata, sillä jonot ovat pitkät ja potilaspaikkoja ei ole - odota siis vain kotona sovittua aikaa. Lisäksi tämä hoitaja kuulosti todella tympiintyneeltä. Toisaalta ymmärtäähän sen, kun kiirettä on niin paljon. Puhelun loputtua iski epätoivoitku. Ei vaan omasta puolesta, vaan ajatuksesta, että sairaalassa ei ole paikkoja! Miten lääkärit, hoitajat ja ennenkaikkea potilaat pärjäävät? Miten tuskissaan olevia potilaita sairaalassa on, miten paljon potilaita on ja kauanko he joutuvat odottamaan apua? Ensiapujen tilanne on ollut huono jo pitkään. Miten huonoksi tilanne vielä menee?
Arvostus sairaalahenkilökuntaa kohtaan: Lopulta pääsin ajalleni infektiopolille. Lääkäri oli mukava ja otti varmuuden vuoksi myös koronatestin, mitä jännitin todella paljon. Onneksi hän oli ottanut testejä paljon ja osasi hommansa, eikä testi sitten loppupeleissä niin kauheaa ollutkaan, mitä pelkäsin. Testitulos tuli seuraavana päivänä ja oli onneksi negatiivinen. Koska norovirusta on paljon liikkeellä, lääkäri epäili, että se voisi olla tässäkin tapauksessa kyseessä. Kysyin, voiko se todella olla näin raju ja kyllä kuulemma voi. Jotkut ihmiset voivat ihan kuivua, koska eivät saa nestettä tarpeeksi. Pyysin saisinko jotain lääkettä helpottamaan oloani ja sainkin reseptin.
Onneksi on lääkkeitä!: No, lääkkeethän tuli heti käyttöön ja onneksi ne myös alkoi vaikuttamaan! Pikkuhiljaa myös koko tauti alkoi hellittämään, mutta tästä huolimatta halusin ottaa pari päivää ihan rauhassa, tarkoittaen esim. vatsaystävällistä ruokavaliota ja kotona pysymistä. Kun olo oli vähänkin parempi, en halunnut riskeerata mitään. Lisäksi en todellakaan halua edesauttaa vatsataudin leviämistä lähtemällä heti esim. ostoksille.
Sympatia yksinäisiä ja huonossa asemassa olevia kohtaan: Aina, kun sairastan ihan kunnolla, itselleni iskee järjettömän iso sympatia esim. yksinäisiä ja huonossa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Miettikää esim. kehitysmaita, jossa vatsaoireisia ihmisiä on paljon, jatkuvasti, myös lapsia. Ja että näillä ihmisillä ei ole lääkkeitä, ja pahimmillaan ihmisiä kuolee kuivuuteen. Myös Suomessa on paljon esim. yksinäisiä ihmisiä, joita ei ole kukaan auttamassa, jos joku sairaus iskee. Itselläni on onneksi puoliso, joka haki ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja kuskasi sairaalaan. Entä jos olisi ihan yksin?
Pysykäähän terveenä, tätä ette halua kokea!
