sunnuntai 8. maaliskuuta 2026

Katsaus Lottie Brooksin päiväkirjaan

Lottie Brooksin päiväkirjaan taisin kiinnittää ensimmäisenä huomioni kirjakaupassa, kun olin tyypillisellä "löytysköhän jotain uutta ja mielenkiintoista" kierroksella. Yleensä teen löytöjä juurikin nuorten/nuorten aikuisten kirjoista ja Lottie Brooksin päiväkirjan laskisin juurikin nuorten kirjaksi. Kirjassa huomioni kiinnittyi värikkääseen, pirteään kansikuvaan, jonka puolesta lähdin selailemaan kirjaa. Kirjassa taas äkkiä katsottuna vaikutuksen teki se, että kirjassa on lyhyet kappaleet ja kivaa kuvitusta. Ehkä tämä voisi olla sopivan helppoa, kevyttä lukemista?

Mitä kirja sisältää?
Kirja kertoo 11-12 vuotiaasta Lottiesta, jonka elämässä sattuu ja tapahtuu. Ensin pitää toipua järkytyksestä, jossa paras ystävä muuttaa kauaksi ulkomaille ja sitten pitääkin jo henkisesti valmistautua yläkouluun. Minkälainen yläkoulussa oikeastaan tulisi olla? Voiko yläkouluun jotenkin valmistautua? Stressiä tuovat niin murrosikä (tai sen puute), uusien ystävien saaminen, pojat, nolot tilanteet ja erilaisia yllätyksiä koetaan myös Lottien perheessäkin.

Yleinen arvio kirjasta:
Suosittelisin kirjaa saman ikäiselle tytölle kun kirjan päähenkilö Lottie on, eli n. 11-12-vuotiaalle. Koska kirja on päiväkirjatyyppinen, siinä käydään läpi juurikin Lottien elämää ja ajatuksia, kuten perhettä, kavereita, koulua ja alkavaa murrosikää. Kun mietin elämäni aikana lukemia nuorten kirjoja, harvassa on murrosiän tuomat huolet esillä, vaikka tosielämässä varmasti jos ei jokainen, niin hyvin moni niitä tuossa iässä miettii. Vaikka Lottien elämässä, niin kuin meidän kaikkien elämässä, tapahtuu monenlaisia isojakin asioita, mitkä voi olla vaikeitakin, kaikesta aina selviää. Lisäksi elämä osaa aina yllättää. Tykkään kirjassa monesta asiasta. Se on kirjoitettu hyvin kuin olisi nuoren näkökulmasta, päiväkirjamerkinnät ovat sopivan pituisia, kuvitus on hauskaa ja tapahtumia on paljon. Vaikka kirja on sivumäärältään iso, se hämää paljon koska joillakin sivuilla on paljon tyhjää tilaa ja kuvitusta on paljon. Kirjaa saattaa ahmia huomaamattaan äkkiä paljon, kun päiväkirjamerkinnät on niin sopivan kokoisia ja yhden päiväkirjamerkinnän jälkeen saattaa ajatella että jospa vielä toinen. Jos siis kaipaa helposti luettavaa kirjaa, missä on paljon kuvitusta murrosiän kynnyksellä (n. 11v) olevalle tytölle, niin tässäpä vinkki! Oma arvioni 3/5.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Tutustu myös kirjailijan nettisivuihin tästä.

Lue lukunäyte kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:
Englanninkielinen alkuteos: 
The Extremely Embarrassing Life of Lottie Brooks
Julkaistu: 6/2025
ISBN: 
9789510515020
Kirjastoluokka: N84.2
Koko: 432 sivua
Ulkoasu: Sidottu (Kovakantinen)
Kustantaja: WSOY
Kirjoittanut: 
Katie Kirby
Suomentanut: Aila Herronen
Kuvittanut: Katie Kirby 


Tutustu myös kirjan jatko-osiin:
Lottie Brooksin päiväkirja: Kaoottiset kaverikiemurat (2025)
Lottie Brooksin päiväkirja: Ihmeelliset ihastuskuviot (2026)


Osta kirja: 
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa

Prisma
Kirja-verkkokauppa

Sopii Helmet-lukuhaasteen 2026 (esimerkiksi) kohtiin: 
11. Kirjassa on 400–500 sivua
13. Kirjassa on syntymäpäivät  
35. Kirjassa on lyhyet luvut
39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
41. Kirjan kansi tai nimi on mielestäsi kaunis
45. Kirjassa on kiusaamista

perjantai 27. helmikuuta 2026

UMK 2026 finalistit - ajatuksiani ja kuka on suosikkini?

Huh, tätä kirjoittaessani vuoden 2026 UMK-finaali on jo huomenna! Perinteinen UMK-katsaukseni on mennyt taas hyvin viime tippaan.

Vuoden 2026 UMK-finaalia vietetään siis 28.2.2026 perinteisesti Tampereen Nokia Arenalla ja mukaan on saatu taas hyvin monipuolinen joukko erilaisia artisteja ja biisejä. Artistit jakautuvat omalla kohdallani kolmeen osaan: tuttuja, nimeltä tuttuja ja joistain en ole aikaisemmin kuullutkaan. Mutta tykkään ehdottomasti siitä, että UMK tuo mukanaan myös uusia nimiä ja antaa näille uusille nimille hyvän tilaisuuden saada näkyvyyttä. UMK-finaali on vähän kuin karkkipussi: jokainen on ansainnut paikkansa ja toiset biisit maistuu paremmin kuin toiset. 

Kun miettii edellisiä UMK-vuosia, niin useana vuotena on ollut vaikea päättää mihin järjestykseen kaikki 7 artistia laittaisi. Joinakin vuosina voittajasuosikkini ovat voittaneet, joinakin eivät. Joskus on käynyt niinkin, että ennakkoon on ollut joku suosikki, jonka esitys ei onnistunutkaan ja on tullut uusi suosikki finaalin aikana. Tänä vuonna puolestaan itselläni ja oikeastaan koko Suomella tuntuu olevan selkeä voittajasuosikki, mutta sitten taas kun miettii kisan muita sijoituksia niin olen eri mieltä muiden fanien kanssa. Kun nyt miettii omaa top 7 listaa, uskon Lindan ja Peten voittoon, mutta muut sijoitukset tulevat hyvin todennäköisesti olemaan eri näköiset, mitä omalla listallani!

Perinteinen UMK-finaalin top 7 listani tässä:


1. Linda Lampenius & Pete Parkkonen - Liekinheitin
Kun artisteja alettiin julkistamaan ja Linda ja Pete mainittiin, niin ajatusmaailmani oli lähinnä siinä että "voi olispa tää hyvä" ja "voi kunpa nää onnistuis" ja mikä helpotuksen huokaus: Liekinheitin on ihan huippu! Linda on huippuviulisti ja Pete puolestaan huikea laulaja. Kun on saatu vielä huippuhyvä biisi, niin meillä on hyvä paketti kasassa. Nyt vielä tarvitaan erityisen hyvä lavashow ja se on sitten siinä. Toivon niin kovasti, että Linda ja Pete onnistuu ja sen myötä pääsisi Euroviisuihin ja onnistuisi vielä sielläkin. Suomella voisi olla mahdollisuudet todella hyvään sijoitukseen! 

2. tai 3. Etta - Million Dollar Smile
Kun julkistetiin, että Etta on mukana UMK:ssa, niin suhtaudun asiaan vähän epäilevästi: naisräppäri, mitenköhän toimii? Yllättäisiköhän Etta? Yllätti. Tykkään että kappaleessa on paljon muutakin kuin räppiä ja myös räppiosuudet toimii todella hyvin. Tykkään todella paljon myös kappaleen sävellyksestä ja sanoituksesta. Etta taisi sanoa jossain haastattelussa, että Millon Dollar Smile on hänen paras biisinsä ja olen iloinen Ettan puolesta, että hän on onnistunut ja päässyt mukaan kisaan! Toivottavasti Ettalta kuullaan jatkossakin yhtä hyvää musiikkia!


2. tai 3. CHACI - Cherry Cake 
Chacista saa tosi pirteän, leikkisän kuvan ihan kuten kappale Cherry Cakekin on. Ennen UMK:ta olin jossain kyllä kuullut Chacin nimen, mutta en tiennyt sen tarkemmin kuka hän on. Nyt kun on tutkinut Chacin taustoja ja kuunnellut Cherry Cakea niin huh, mikä multitalentti Chaci on! Kappalehan on tosi menevä, hauska ja tanssittava ja koska Chaci on tanssija, uskon että juuri siksi Chacin kappalekkin on tanssittava ja toivottavasti vastaavan tyylisiä kappaleita on tulossa myös tulevaisuudessa! Väitän, että Chacista todellakin kuullaan vielä!

4. Komiat - Lululai
Komiat on yksi niistä nimistä, joista olen kuullut monesti, mutta en koskaan aiemmin heidän musiikkia ole kuunnellut. Sekä itse kappaleessa, että musiikkivideossa on vahvat tanssiaistunnelmat ja uskonkin että ensi kesänä tullaan monissa paikoissa tanssimaan Lululain tahtiin. Uskon myös, että Komiat tulee olemaan yksi niistä jotka saa UMK:sta valtavasti hyvää näkyvyyttä ja tämän myötä lisää keikkoja ja uusia faneja. Mielelläni Lululaita kuntelen! Ei se suosikki, mutta ei myöskään inhokkikaan!

5. tai 6. Sinikka Monte - Ready To Leave
Sinikalla on todella kaunis ääni ja kappale on todella rauhallinen. Monet kuuntelijat kiinnittää kappaleessa huomion: "onko tässä suomea?" ja onhan siinä, vaikka kappale onkin pääosin englanniksi. Näin suomalaisena se saattaa kuulostaa kummalliselta, kun englanninkielisessä kappalessa on pieniä pätkiä suomea, mutta sitten taas kuulostaako se ulkomaalaisen korvaan eksoottiselta, kauniilta suomilisältä? Näkisin, tai siis kuulisin kappaleen hyvin jossain esim. tv-mainoksessa tai kauniissa tanssissa, esim. Tanssii Tähtien Kanssa ohjelmassa.


5. tai 6. KIKI - Rakkaudenkipee
Kappalehan on siitä mielenkiintoinen, että tykkään enemmän koko muusta kappaleesta kun itse kertosäkeen "rakkaudenkipee ee e ee e" osuuksista. Kikillä on todella kaunis ääni ja kappaleessakin on paljon kaunista. Toivottavasti Kiki jatkaa musiikin tekemistä!


7. Antti Paalanen - Takatukka
Ensimmäiset reaktioni kappaleeseen oli varmaan luokkaa: "mitäääääh?!" ja väitän etten ole ainoa asian kanssa - Antti on todella persoonallinen laulunsa ja haitarinsa kanssa. Mahtavaa, että kilpailuun saadaan jotain näinkin erilaista! Syy miksi Antti on omalla listallani viimeisenä, johtuu ihan omasta mielipiteestä, jossa en lisäisi tätä omalle soittolistalleni, enkä näkisi Euroviisujen finaalissa korkealla sijoituksella. Monet kuitenkin Antista ja tästä kappaleesta tykkää ja veikkaankin Antin pääsevän finaalissa toiseksi.

Videot: UMK / YLE.

Ketkä ovat omat suosikkisi tänä vuonna?

maanantai 5. tammikuuta 2026

Uudenvuoden lup... tavoitteeni vuodelle 2026

Monesti uutenavuotena ihmiset pohtivat lupauksia alkavalle vuodelle. Lupauksethan voi olla ihan mitä tahansa, mutta yleensä ne liittyy jotenkin siihen, että aikoo tehdä jotain paremmin. Monesti lupauksista myös pidetään hetki kiinni, mutta vuosi on pitkä aika ja monilla lupaukset tahtoo jossain kohtaa unohtua. Olen monesti miettinyt, miksi uutenavuotena pitää nimenomaan luvata jotain? Mitä jos lupaukset olisikin mielummin tavoitteita? 

On todella vaikea miettiä asioita, mitä voisi oikeasti luvata, ettei missään erikoisessakaan tilanteessa lupausta rikota. Yhden ainoan asian osaan luvata ja se on tämä: lupaan yrittää (parhaani). Parhaani on siksi suluissa, että esim. masennuskautena parhaansa antaminen voi olla todella haastavaa. Mutta esim. ihan tavallisessa arjessa voi sanoa, että yrittää parhaansa. Se voi olla esim. että yrittää tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, kuten kotityö, töissä tehtävä työ tai harrastuksena tehtävä käsityö. Parhaansa yrittäminen on myös asia, mikä toimii joka vuodelle.

Mutta minkälaisia tavoitteita itselläni on vuodelle 2026?



Tavoitteeni vuodelle 2026:

Opiskelu:
Yritän saada mahdollisimman monta, mutta edes jotain tutkinnonosia suoritettua.
- Yritän saada mahdollisiman hyvät arvosanat.

Armollisuus itseä kohtaan:
- Mikäli esim. jokin työssäoppiminen ei mene putkeen tai arvosana ei miellytä, selvitän, miten voisin kehittyä ja yritän uudestaan.
- Kaikkea ei voi osata heti. Uskallan pyytää apua.


Tavara:
- Yritän laittaa tavaraa eteenpäin esim. lahjoituksena tai myyntiin.
- Yritän tukea enemmän kotimaisia tuotteita.

Millaisia tavoitteita sinulla on vuodelle 2026?

perjantai 2. tammikuuta 2026

Vuoden 2025 parhaat muistot

Uudenvuodenaattona sosiaalisessa mediassa huomasi jälleen kerran valtavasti julkaisuja, joissa oltiin koottu parhaita hetkiä kuluneen vuoden varrelta. Itse en tekisi juttua vielä uudenvuodenaattona, koska vuosihan kestää sinne puoleen yöhön saakka ja koskaan ei voi tietää, mitä yllättävää elämä tuo tullessaan! En ole aikaisemmin tehnyt minkäänlaista julkaisua, missä katsottaisiin vuoden parhaita paloja, mutta mietin, pitäisikö nyt kuluneelta vuodelta sellainen tehdä? 

Vuosi 2025 oli toisaalta tasaisen hyvää arkea, mitä elämältä eniten haluan, mutta toisaalta vuosi toi mukanaan myös hyvin paljon kaikkea uutta, kivaa ja mielenkiintoista. Ajattelinkin nyt koota julkaisun, mihin kokoan jokaisesta kuukaudesta jotakin hyvää, sekä yhden kuvan kyseiseltä kuukaudelta!

Vuoden 2025 parhaat muistot:


Laku keittiökaverina.

Tammikuu: Tammikuussa huomasin kiinnostavan työpaikkailmoituksen Jämsässä. Citymarket etsi useampaa osa-aikaista kesätyöntekijää. Ajattelin, että nyt vointini on jo niin hyvä, että koen olevani valmis osa-aikaiseen työhön. Haaveilin, miten upeaa olisi saada ensimmäinen oikea työ, ensimmäinen oma palkka jne. Pääsin videohaastatteluun, missä piti tehdä itsestään video vastaamalla muutamaan kysymykseen (en muista enää mitä ne oli). Vaati paljon rohkeutta itseltäni ottaa itsestäni kuva CV:hen ja kuvata itseäni videohaastatteluun, mutta selvisin. Varsinaiseen työhaastatteluun en kuitenkaan kutsua saanut. Mutta ymmärrän asian täysin, tilanne on valitettava ihan koko Suomessa ja kesätöitä haettiin juurikin esim. kauppoihin ennätysmäärät. Olen kuitenkin iloinen siitä, että vihdoinkin sain otettua noin ison askeleen!


Tekemiäni koruja vanhoista astioista.

Helmikuu: Helmikuussa löysin kiinnostavan kurssin Tampereen työväenopistolta. Astiakorut ovat kiinnostaneet itseäni jo pidempään ja nyt kurssille osallistumiseen oli mahdollisuus. Mukaani otin niin kirpputoreilta löydettyjä astioita, kuin omalle mummulleni kuuluneita vanhoja astioita. Kun koru on tehty oman mummun astiasta, siinä on suuri tunnearvo. Korukursissista jäi erityisen hyvä fiilis, koska tunsin, että hei, tämähän sujuu! Jotkut käsityötekniikat on todella vaikeita ja kurssista saattaa jäädä huono fiilis kun asioita ei osaa, mutta tämä kurssi ja tekniikka ylitti odotukset. Kannattaa kurkistaa Tampereen työväenopiston kurssitarjonta, löytyisikö sama kurssi uudestaan!


Kahvilani The Sims 4 pelissä.

Maaliskuu: Maaliskuu oli oikeastaan aika tasaista arkea, mistä en löytänyt mitään isoa erityistä mainittavaa. Kuvaksi valitsin tähän pelikuvan The Sims 4 pelistä, johon ilmestyi uusi lisäosa. Kyseisessä lisäosassa pystyy tekemään monenlaisia yrityksiä. Latasin pelin galleriasta toisen käyttäjän tekemän kahvilan, jonka muokkasin mieleisekseni. Kahvila sai nimekseen Kahvila Pastilli.


Ideoimani Ich Komme korvikset.

Huhtikuu: Huhtikuussa ideoin itse peiliakryylista valmistetut korvakorunosat Ich Komme -teemalla. Osista kokosin pääasiassa roikkuvia korvakoruja, mutta myös muutaman kaulakorun ja klipsikorvakorut. Kysyin lupaa korujen pienimuotoiseen myyntiin esim. kirpputoreilla itse Erikalta, sillä halusin kunnioittaa itse artistia ja tekijänoikeuksia. Jos en olisi saanut vastausta, olisin antanut asian olla. Mutta ihme kyllä Erika vastasi Instagramissa lähetettyyn viestiini ja sain luvan! Erika oli lisäksi iloinen, että hänen biisinsä inspiroi. Korvakoruja myytiin kaikki mitä tein ja niitä olisi varmasti myyty vielä reilusti enemmäkin. Oli huikea fiilis, että sai itse suunniteltua hittituotteen mikä toi monille iloa - vielä itse artistin luvalla!


Mieheni 40 v synttäripöytä.

Toukokuu: Toukokuusta itselleni jäi parhaiten mieleen mieheni 40 v synttärit. Halusimme järjestää miehelleni yllätysjuhlat, mutta hän taisi kyllä jotakin jo aavistaa. Synttäreille tuli perhettä läheltä ja kaukaa. Oli ihanaa, miten niin moni pääsi juhliin mukaan. Juhlissa oli myös paljon tarjottavaa, sillä synttärit järjestettiin nyyttikesti perjaatteella: jokainen toi mukanaan jotakin. Oli kakkua, piirakkaa, keksejä, coctailtikkuja ja vaikka mitä!


Voittamani pingviini Särkänniemen parkkipaikalla odottamassa.

Kesäkuu: Kesäkuussa varmistui, että sain opiskelupaikan verkossa järjestettäviin merkonomi-opintoihin! Tämä oli ihan valtavan iso uutinen ja iso askel itselleni. Vielä siis kesä jäljellä ja sitten olen sekä eläkeläinen, että opiskelija! Olen tosi onnellinen siitä, että eläkkeellä voi opiskella, sillä eläke on etuutena paljon parempi kuin esim. opintotuki. Opiskelupaikan varmistumisen lisäksi hyviä muistoja kesäkuulta jäi mm. alpakkakahvilassa käymisestä ja Särkänniemi-reissusta. Särkänniemessä kävi uskomaton sattuma, kun pelasin Ankkalampi-nimistä peliä ja voitin isoimman mahdollisen palkinnon. Valitsin pyöreän, vaaleansinisen pingviinipehmon. Pingviini on kyllä ihana, mutta sen iso koko tuo ongelmia. Se ei oikein mahdu minnekkään. Olenkin miettinyt, että olisi kiva lahjoittaa pingviini jonnekkin - mutta minne?


Näkymää Tallinan Raatihuoneen tornista.

Heinäkuu: Heinäkuu piti sisällään paljon kivaa, kesäistä tekemistä. Kävimme ensimmäistä kertaa mm. Tarhalehdon eläinpihalla ja kesän kohokohta oli odotettu Tallinnan matka. En ole aikoihin käynyt ulkomailla ja matka Viroon oli mieheni ensimmäinen. Olimme Tallinnassa 3 päivää, joista kaikki hellepäiviä. Tallinnan matkan jälkeen pääsimme myös tutustumaan mieheni siskon ihanaan Lola-koiraan! 


Haanpään kesäkahvilan yllätysvauva Vilkas.

Elokuu: Elokuussa alkoi opiskelut! Ensimmäisenä päivänä mietin että voi ei, mitä tästä tulee, jaksanko sittenkään, mutta opinnot lähti lopulta ihmeen hyvin käyntiin. Kävimme kesän aikana monta kertaa Haanpään kesäkahvilassa, mutta elokuussa jäi erityisesti mieleen heinäkuussa syntyneen yllätysvauva alpakan, Vilkkaan, näkeminen. 


Opiskelupisteeni.

Syyskuu: Syyskuu oli oikeastaan perushyvää arkea. Jos miettii jotain hyviä asioita, niin se fiilis, kun onnistuu jossain koulutehtävässä. Esim. katetuottolaskelmat oli itselleni ihan uusi juttu.


Kasa lankoja lukuisiin eri projekteihin.

Lokakuu: Myös lokakuu oli tasaisen hyvää arkea, mutta ehkä positiiviseksi asiaksi löytäisin uuden inspiraation löytämisen käsityöharrastukseen. Löysin Hobbiin nettisivuilta monia kivoja käsityömalleja, joita aion toteuttaa ja lisäksi hyviä alennuksia lankoihin. 


Laku kotona.

Marraskuu: Marraskuu oli raskas. Lakulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta ja piti tehdä valinta, miten aiomme Lakua lähteä hoitamaan. Valitsimme radiojodihoidon, mikä toteutettiin Vet4cat klinikalla Rengossa. Stressasin asiaa todella paljon. Miten Laku jaksaa pitkät automatkat ja 4 päivää eläinlääkärissä? Tuo aika oli rankkaa, mutta siitä selvittiin ja Laku saatiin kotiin. Tuntuu, että Laku antoi aika pian homman anteeksi, mutta kantokoppaan ja eläinlääkäriin Laku suhtautuu entistä nihkeämmin. Marraskuun positiivisia kokemuksia oli siis saada Laku takaisin kotiin, mutta myös joulun ajan hyväntekeväisyys ja työssäoppimispaikan varmistuminen.


Myös Laku sai jouluna perinteisesti oman pienen paketin.

Joulukuu: Joulukuussa parasta oli itse joulun viettäminen, mutta isoin ja tärkein asia oli ja on, että Lakulla on kaikki hyvin! Laku kävi radiojodihoidon 1kk kontrollissa, jossa kaikki veriarvot olivat viiterajojen sisällä. Olen niin älyttömän ylpeä Lakusta ja kiitollinen, että hoito tehosi!
 

Sanoisin, että vuosi 2025 oli monipuolinen ja sisälsi monenlaisia tunteita laidasta laitaan. Sanoisin, että hyvä, opettavainen vuosi! Ja jos sanoisin vuoden parhaan asian, niin se, että Laku voi hyvin!